petten ploki

Amatööri jupisee osa II

Fri, 8 Jan 2010 10:31:58 +0200

Sen verran jatkoa edelliseen pähkäilyyn, että luin lehdestä Liedon ryöstäjille palautettavan luotiliivit, käsiraudat, vakoilukamerat jne. Tekohan jäi ”aikeeksi” poliisin tehokkaan toiminnan ansiosta, joten rikosta ei tapahtunut? Kyse on kuitenkin ammattirikollisista ja heidän työvälineistään.

Juridiikan epäloogisuus vain jää amatööriä mietityttämään, kun samaan aikaan Kauhajoen kouluammunnan jälkimainingeissa on syytettynä poliisi siitä, ettei hän ottanut pois rikoksentekovälinettä kansalaiselta, joka ei ole koskaan syyllistynyt mihinkään rikokseen (ennen tätä) ja tämä takavarikointi olisi pitänyt tapahtua nimenomaan ennen rikoksen tekoa.

On oikeuslaitoksen onni, ettei minusta tullut tuomaria.

Amatöörin mielipide

Fri, 4 Dec 2009 17:14:39 +0200

Aihe, josta nyt aukaisen sanaisen arkkuni, on minulle kovin vieras. Olen oikeuskäytäntöjen suhteen täydellinen amatööri. Sanonpa tässä nyt kuitenkin ääneen pari asiaa, jotka ovat minua viime aikoina kummastuttaneet.

Parhaillaan käydään oikeutta kouluampumistapauksen tiimoilta ja syytettyjen penkillä on komisario.
Hänhän ei itse ole ampunut ketään noista uhreista, mutta on jonkun käsityksen mukaan syyllinen ampumisiin kuitenkin. Minä ihmettelen tätä ja ylipäätään sitä, että miksi tällaisissa tapauksissa täytyy aina löytää joku ”ulkopuolinen” syyllinen. Yhtä surullinen tapaus oli Konginkankaan onnettomuuden rekkakuski, siinäkin hänelle tarjottiin syyllisen viittaa, vaikka hän aivan varmasti on parhaansa tehnyt välttääkseen onnettomuuden. Eikä siinä kylliksi, että kumpainenkin varmasti lopun elämänsä pohtii ja tuskailee sitä, olisiko jotain voinut tehdä toisin. Itsesyyttely on jo sellainen taakka ihmiselle, että siitäkin soisi jollain terapoinnilla ihmisen pääsevän, puhumattakaan siitä, että sinut tuomittaisiin syylliseksi jonkun kuolemaan, vaikka kyse oli monen onnettoman yhteensattuman ketjusta. Jälkiviisaus on aina helppoa, mutta kun tilanteet syntyvät hetkessä ja reagointiin on aikaa ehkä kymmenesosa sekunteja, ei voi kuin todeta meidän olevan ihmisiä -ei koneita. Ihminen tekee virheitä. Joskus sellaisiakin, joista voi olla karmeat seuraukset.

Minulla on tästä kokemusta omasta elämästänikin. Olen ollut kolarissa, jossa kuoli paras ystäväni. Meidän risteyksessä paikallaan seisovien, valojen vaihtumista odottavien, päälle ajettiin autonkäsittelyvirheen jälkeen tuhoisin seurauksin. Minun oikeustajuni sanoo, että jos ihminen on noudattanut lakeja (ei ylinopeutta, toimittu selvinpäin jne.) voidaan hänet toki tuomita huolimattomuudesta liikenteessä, muttei ristiinnaulita mediassa, kuten tämäkin rekkakuski tai komisario. ”Syyllisen” löytyminen ei tuo kuolleita takaisin, se on peruuttamatonta! Tuskinpa se myöskään omaisia lohduttaa, jos vielä yhden elämä tuhotaan (tuomitaan menettämään korttinsa tai virkansa). Armo ja anteeksianto olisivat paljon terveempiä tapoja käsitellä näitä asioita.

Toisaalta hovioikeus juuri vapautti miehet syytteistä koskien arvokuljetusauton ryöstöyritystä Liedossa. Tyypit olivat varustautuneet luotiliivein, konetuliasein, häirintälaittein yms. kanssa. Poliisi nappasi miehet ennen kuin vaaratilannetta (ryöstöä, jossa pahimmillaan olisi ollut vaarassa ihmishenkiä!) ehti tapahtumaan. Ja nyt on todettu, että Suomessa ei ole rikos suunnitella rikosta! Laki on niin kuin sitä luetaan. Kyllä minä sen ymmärrän, että jos ihminen päässään mietiskelee pankkiryöstöä, niin ei siitä voi vielä tuomita, mutta eiköhän tuossa jo pelkästään kaluston perusteella oltu jo ylitetty kynnys. Tai niin minun maalaisjärkeni sanoo. Onneksi en ole kuitenkaan päättämässä näistä tuomioista, olenhan täysi amatööri.

Lyhyt elämä

Tue, 17 Nov 2009 22:56:35 +0200

Mitä ihmisestä jää jälkipolville? Eipä juuri mitään, seuraava sukupolvi saattaa vielä muistaa edesmenneen ihmisen, mutta jo sitä seuraavalle jäljet alkavat kadota. Kautta ihmiskunnan historian on ollut muutama ihminen, jotka ovat kyenneet sellaiseen, että ovat jättäneet jälkeensä jotain sellaista, mistä ollaan tietoisia vielä vuosisatojenkin jälkeen. Mozart, Bach, Vincent van Gogh, Leonardo da Vinci, Albert Einstein... eli suurimmat taiteilijat sekä keksijät ovat onnistuneet koskettamaan haudankin takaa jälkipolvia. Heidän teoksensa ovat ”ikuisia”, mutta emme me silti kovin paljoa tiedä ko. henkilöiden todellisesta elämästä. Mitä Mozart tunsi ja ajatteli, oliko hän onnellinen?

Historia muistaa suuret sotapäälliköt, ne verisimmät menestyjät. Aleksanteri Suuri oli alle 30 vuotiaana sen aikaisen maailman johtaja, valloittaja. Hänen käymistä taisteluistaan tiedetään kyllä melko paljon, mutta tunsiko Aleksanteri kuollessaan 33-vuotiaana eläneensä hyvän elämän? Oliko Aleksanteri menestyjä? Olisinko halunnut olla Aleksanteri?

Maan päällä on tallannut miljardeja pette rissasia, joista ei ole elämänsä aikana jäänyt oikeastaan mitään jälkeä. On vanhoja rakennuksia, tapoja, kulttuuria, jotka todistavat ihmisten eläneen ennen meitäkin, mutta yksilöistä ei juuri merkkejä jää.

Näin jossain elokuvassa esitettävän ajatuksen, että taulu omistaa ihmisen eikä päinvastoin. Kun taulun ”omistaja” kuolee, hänestä ei jää mitään jäljelle eikä taulu kulje hänen mukanaan. Taulu jatkaa olemistaan -ainakin jonkin aikaa.

Mikä on siis elämän tarkoitus? Onko sellaista? Mikä tekisi pette rissasesta Pette Rissasen?

Ainoa edes jollain tavalla merkittävä tekijä lienee rakkaus? Se saa sentään jotain aikaan ympärilläni, jotain joka rakentaa tätä suurta kokonaisuutta edes pienen hippusen verran.
Osaisinpa elää niin, että muistaisin tämän. Että joskus hautajaisissani voisi eräs ystäväni lausahtaa tutun lausahduksensa: ” Taas on taottu hopeinen rengas elämän kultaiseen keikkaketjuun!”

Lapin taikaa

Mon, 9 Nov 2009 17:29:16 +0200

Olen valokuvaamassa Pauli Karin kiertuetta Lapissa. Tällä hetkellä ollaan Olostunturilla. Upea ensi lumi on maassa ja paikka on täynnä eri maiden hiihtomaajoukkueita, jotka harjoittelevat ensi viikonloppuna olevaan kauden avauskisaan täällä Oloksella. Hiihtäjät ovat yllättävän pienikokoisia näin livenä, no onhan se loogistakin, kestävyysurheilusta kumminkin on kyse.

Olen saanut vaihtaa muutaman sanan myös Virpi Kuitusen kanssa, ihastuttava persoona...

Paulin konsertit ovat mahtavia elämyksiä. siinä on mies, joka osaa antaa konsertissa kaikkensa. Pakostakin tulee ajatelleeksi, urheilun ja musiikin yhteneväisyyksiä huipputasolla; Samoja ongelmia, metodeja niiden ratkaisuun ja saman tyyppisiä harjoituksia tuntuu olevan paljon. Muutaman päivän urheilijoiden harjoittelua paikan päällä seuranneena ei voi kuin nostaa hattua, niin kurinalaista ja ”yhden asian” elämää he tuntuvat elävän täällä.

Hooked on the piano -kiertue jatkuu vielä Turkuun ja pääkaupunkiseudulle. Suosittelen kaikille konsertteihin menoa. Ohjelmistossa on vain niitä virtuositeettibiisejä, jotka normaalista jätetään konsertin viimeisiksi kappaleiksi, kohokohdiksi. Pauli uskaltaa ottaa riskin ja soittaa vain näitä kaikkein vaikeimpia biisejä ohjelmistossaan. Siitä on iloa paitsi korvalle myös silmälle, Paulin käsien työskentelyä on huikeaa seurata livenä. www.paulikari.fi

Potretit

Fri, 6 Nov 2009 11:45:38 +0200

Lisäsin uuden albumin sivuilleni, potrettikuvia. Henkilökuvaus tai muotokuvaus on hyvin lumoavaa. Kuva tosiaan voi kertoa enemmän kuin 1000 sanaa. Tosin sen kertoma voi olla valhettakin kuten sanojenkin...

On haastavaa ja mielenkiintoista, olla hetkessä, voittaa kuvattavan luottamus, toimia teknisesti oikein eri olosuhteissa, mutta ennen kaikkea olla läsnä ja valveilla, painaa laukaisinta oikealla hetkellä.

Olen kokenut sekä onnistumisen että epäonnistumisen hetkiä tässäkin suhteessa. Epäonnistuneita kuvia ei onneksi tarvitse julkaista missään;-) Digikuvauksen suuri ilo on siinä, että samaan hintaan voi räpsiä paljon kuvia, joukossa usein miten on sitten niitä onnistumisiakin paljon.

itsensä paljastelua

Tue, 27 Oct 2009 18:07:26 +0200

Ohessa itsensä paljastelua kirjaimellisesti sekä kirjaimellisesti ;-) Valokuvaus täyttää elämääni tällä hetkellä mukavasti. Valokuvaus on niin kiehtovaa. Ennen kaikkea se on loistavaa vastapainoa teatterituottajana kokemiini aikoihin. Viikko sitten olin kuvaamassa Pauli Karia Oulussa -hieno keikka (sekä Paulilla että minulla). Olin viimeksi Oulussa melkein tasan vuosi sitten Smokkijätkien kanssa. Vastasin silloin monen kymmenen ihmisen kulkemisista, majoittumisista, aikatauluista, yms. kaiken sujumisesta. Nyt piti huolehtia itsensä sekä kuvausvehkeensä ajoissa paikalle -mitä luksusta, ihanuutta. Kaiken lisäksi vielä olen tekemisissä luovan itseni kanssa muutenkin kuin ongelmatilanteiden tai ihmissuhdeongelmien ratkomistapauksissa.

Hyvää syksyä kaikille!

p.s lisäsin uusia potretti-kuvia tänne sivuilleni -albumiin.

koneriippuvainen minä

Fri, 30 Jan 2009 12:58:02 +0200

Tervehdys lukijani! Sain karvaasti kokea kuinka riippuvaiseksi olen kannettavastani tullut...Macistä meni emolevy ja olin vanhan koneeni varassa (”Annan kone ” nykyään). Kuinka orvoksi tunsinkaan itseni, kun kaikki data olikin poissa käytöstä. Tuntui melkein siltä, kuin koko elämäni olisi pyyhkiytynyt pois! Toki olen tehnyt back up:in koneeni sisällöstä, mutta toisen koneen virittäminen sillä kaikella datalla oli niin suuri vaiva, että olin mieluummin ”ilman konetta” runsaan viikon. On pakko tunnustaa, että vaikeaa se oli! Huomasin olevani lähes riippuvainen koneestani, hyödyllinen opetus sinänsä. Täytyy ottaa opikseen tästä kalliiksikin tulleesta opetuksesta.

Kuinkahan suuri katastrofi siitä tulisi, jos kaikki maailman tietokoneet yht´äkkiä lakkaisivat toimimasta. Siinä olisi nykylamat pientä hyttysen ininää...Olen myös usein miettinyt sitä, että tulevaisuudessa historian tutkijoilla on ihmeteltävää, kun muutaman vuosikymmenen sisällä informaatio on eri formaateissa taltioitu ja ne eivät tietenkään ole toistensa kanssa yhteensopivia. On ollut lerppuja, korppuja, jazz-levykkeitä, dat-nauhaa, cd / dvd-levyjä ja eri käyttöjärjestelmiä jne. Minullakin on varastossa korpuilla kymmeniä tekemiäni biisejä, jotka ovat tehty Atarin sekvensseri-ohjelmilla. Atarin konetta minulla ei ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen ja näin ollen nuo piisit voi unohtaa (paitsi ne, jotka on tallennettu midi-fileinä, niitä kun vielä jotkin nykyohjelmatkin lukevat...).

hemmottelua

Thu, 15 Jan 2009 11:56:47 +0200

Kun loma alkoi, sanoin itselleni:” Nyt hemmo pidä itestäs huolta!” Ja sen olen tehnytkin. Hemmottelua viimeisen päälle; luen kirjoja, vetelehdin kirjastossa, valokuvaan öisin, lenkkeilen päivisin, varasin Jurmosta mökin pariksi vuorokaudeksi ja haaveilen. Haaveilen mm. tuon Santiagon tien vaeltamisesta - asioista, jotka tekisivät hyvää minulle itselle. Koitan valita niin, että edistän terveyttäni, hyvinvointiani, onnellisuuttani. Ympärilläni on tällä hetkellä niin paljon Ystäviä, joilla on murheita, että minun pienet huoleni asettuvat omaan mittakaavaansa ja tuntuvat mitättömiltä. Koitan osata olla kiitollinen ja onnellinen kaikesta, mitä minulla nyt on.

Erityisen paljon olen kaivannut Jurmoon. Se on maanpäällinen paratiisi. Karua luontoa, kaunetta, rauhaa, hiljaisuutta. Aion ottaa mukaan pinon kirjoja, valokuvausvehkeeni, hyvää ruokaa, pullon punaviiniä, villasukat sekä kynttilöitä... Pienet asiat ovat tärkeitä. Pienet asiat tekevät onnelliseksi.

Kyllä elämä on ihanaa!

Matkalla muutokseen...

Mon, 12 Jan 2009 17:16:43 +0200

Filosofi John Chaffeen ohjeita isoihin muutoksiin:
” I vaihe : Kriittinen ajatteleminen
II vaihe : Luovalla tavalla eläminen
III vaihe : Vapaasti valitseminen
Päämäärän saavuttamiseen:
IV vaihe : Tehokas ongelmanratkaisu
V vaihe : Tehokas kommunikointi
VI vaihe : Monimutkaisten ilmiöiden analysointi
VII vaihe : Korkeampien / kirkkaampien arvojen kehittäminen
VIII vaihe : Ajatteleminen ihmissuhteiden kautta ”

Elämän tarkoitusta etsimässä

Mon, 12 Jan 2009 16:08:45 +0200

”Kohtalo” puuttuu aina välillä ihmisen elämään oikein tosissaan. Olen jo kauan aikaa pohtinut omassa elämässäni elämän tarkoitusta. Kaipaan merkitystä elämälleni, tyypillisenä nykypäivän individualistina haluan uskoa, että minulla on jokin ”tehtävä” tässä maailman kaikkeudessa. Taisi olla vääräleuka Kari Suomalainen, joka piirsi pilakuvan. Lintu laulaa oksalla ja lapsi tulee paikalle laulaen: ”Miks leivo lennät Suomehen...?” ja lintu lopettaa laulunsa sekä lentää tiehensä. Ei lintu lennä tai laula pohdiskellen näitä elämäntarkoitus kysymyksiä, se vain laulaa ja lentää. Ehkä siitä voisi ottaa oppia?

Olen myös pitkään kaivannut omaa rauhaa. Olen haaveillut esimerkiksi vähintäin viikon pituisesta yksinoleskelusta Jurmon saarella tms. luonnonkauniilla paikalla. Jollekin toiselle yksinolo voisi olla kauhistus, mutta minä en kuulu heihin. Yksinolo on oman itsen läsnäoloa, se on eri asia kuin yksinäisyys - toisen ihmisen poissaoloa. Nyt ”kohtalo” monottaa takalistooni mm. tv-ohjelmien avulla.

Eilen tuli tv:stä Ylen Teemalta ”Paolo Coelhon pyhiinvaellus” ohjelma, jossa kerrottiin kuuluisan kirjailijan kosketuksista pyhiinvaellukseen Santiago de Compostelaan. Coelho sanoi jopa löytäneensä kirjailijan itsestään vaelluksellaan, jolla hän pohti elämää, työtään, rakkautta ja kuolemaa.

Tänään alkaa myös Teemalla uusi 8-osainen tv-sarja ”Löytöretki”. Ohjelmassa seurataan kuuden suomalaisen kuukauden mittaista kävelymatkaa Espanjassa, Vaellusta päämäärään Santiago de Compostelaan on 750 km. Aion seurata suurella mielenkiinnolla sarjaa, sillä voisin kuvitella itsekin vaeltavani joskus tuon saman matkan.

Koen olevani ”eksyksissä”, olen täyttänyt elämääni tolkuttomalla työnteolla, pätemisellä. Haluaisin löytää itseni, olla valona itselleni. Haluaisin tehdä hyvää itselleni sekä muille.

Toisaalta jo pelkkä näiden asioiden pohdiskelu päätyy ennemmin tai myöhemmin sen tosiseikan toteamiseen, että olen todellinen onnenpekka, minulla on kaikki todella hyvin. Asun Suomessa, yhdessä rakastamani naisen kanssa, olen terve jne. On osattava olla kiitollinen, nöyrä ja onnellinen siitä kaikesta, mitä jo saan elämältä!

Edgar Lee Masters on todennut, että: ”Sisällön etsiminen elämälleen voi johtaa mielettömyyksin, mutta elämä ilman sisältöä on kidutus, pysyvä levottomuus ja hämärien toiveiden taakka. Se on laiva, joka kaipaa merelle ja kuitenkin pelkää.”

On siis kysymys arvoista. Arvot ovat valintaperusteita, mutta valintaperusteitakin joutuu valitsemaan!

Loppiaisaamuna

Tue, 6 Jan 2009 04:44:28 +0200

Ajatusten virta saa lamppuni (tai siis lanttuni) hehkumaan, enkä saa sitä millään sammumaan, vaikka kello on 04.44 aamulla. ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa...”

Joulu oli ja meni -taas. Sain joululahjaksi paljon mietittävää, kirjojenkin muodossa, mutta erityisesti ajatuksen siemeniä siitä, että minun on selvitettävä itselleni oman elämäni asioiden tärkeysjärjestys.

Ensimmäinen jouluni 08 elämys tuli koettua la 20.12. Pyhän Katariinan kirkossa, ystävieni järjestämässä upeassa Mielenmullistus hyväntekeväisyyskonsertissa. Se tilaisuus mullisti mieltäni todella tällä kertaa. Olin kovin herkistyneessä tilassa, olinhan entisessä ”kotikirkossani”, isäni entisessä työpaikassa, jonka kovilla puupenkeillä on tullut istuttua syystä jos toisesta eräskin tunti lapsena. Aivan kirkon viereen taas on haudattuna nuoruuden ystäväni Matti, joka sai surmansa moottoripyöräonnettomuudessa, josta minä selvisin 2,5 vuoden istumattomuudella sekä kuolemasta tietoiseksi tulemisella. Ikävä ei lopu koskaan, mutta se hellittää vähän ajan myötä. Oli karvoja nostattava fiilis olla mukana yleisössä laulamassa illan lopuksi yhteislauluna moniäänisesti (paljon laulutaitoista porukkaa ”sattumalta” paikalla) Maa on niin kaunis. Sillä hetkellä joulu läikähti sydämeeni ensi kertaa tänä vuonna.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina oli toinen hyväntekeväisyyskonsertti, jota olen itsekin ollut perinteisesti järjestämässä. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän minulle joulu on ”antamisen” juhla. Saan hyvän mielen antamalla edes pienen panokseni yhteiseen hyvään. Tuon konsertin hyväntekeväisyyskohde on Pelastakaa lapset ry:n hanke ”Eväitä elämälle”; Vähävaraisille lapsille oppikirjoja yms.

Jouluaaton ja joulun pyhät vietin Annan kotona, hänen vanhempiensa sekä sisarustensa seurassa.
Perinteisesti syötiin hyvin, laulettiin joululauluja, saunottiin jne. Hyvin perinteinen joulunvietto tapa siis. Yllätin itseni nauttimasta perinteistä, jotka joskus nuoruudessa ovat jopa ärsyttäneet. Ja nykyisin joka joulu naureskelen itsekseni myös muistellen Puumalaisen aikoinaan niin terävästi piirtämälle pilakuvalle, jossa 2 räkänokkaa tuijottaa halveksuen Wiklundin näyteikkunassa olevaa seimeä ja toinen loihe lausumaan: ”No, nyt ne sotkee ton Jeesuksen jo jouluunkin!” Siinä on hieno ajan kuva.

Tänään on siis loppiainen, 3 viisaan itämaan tietäjän päivä. Loppiainen päättää joulun ja on taas aika laskeutua arkeen. Siksi kai minäkin nyt valvon. Arki painaa mieltä. Saisipa nyt jostain edes länsimaista viisautta lahjaksi, että osaisi tehdä oikeita valintoja. Valintoja, jotka tekevät hyvää itselle sekä muille. By the way (se on suomeksi ”Osta tie”) käykää muuten katsomassa 3 viisasta miestä -elokuva. Se on upea leffa, lopun viimeistä 10 minuuttia lukuun ottamatta (sen olisi voinut jättää kokonaan pois). Suokaa anteeksi karkeuteni, mutta en käy nyt tässä sitä puimaan sen kummemmin, leffa on itse koettava!

Oikein hyvää uutta vuotta 2009 Sinulle, joka luet tätä juuri nyt!

-pette

valokuvan viehätys

Wed, 31 Dec 2008 10:40:18 +0200

Eilen Anna kysyi minulta, miksi tykkään valokuvata ja jäin miettimään tuota kysymystä.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa sanotaan ja se saattaa pitää paikkansakin. Pidän kuvista, jotka kertovat tarinan. Keskelle metsää, kallion laelle viety penkki kertoo siitä, että joku haluaa katsella rauhoittavaa luonnonmaisemaa niin usein, että on vaivautunut viemään penkin sinne. Ehkä hän istuu tuntikausia katsellen ja mietiskellen. Tai ehkä hän onkin vienyt penkin sinne, jotta muutkin huomaisivat pysähtyä ihmettelemään kauneutta -ehkä se onkin mainos upeasta näköalasta?

Pidän erityisesti ihmisten kuvaamisesta, mutta toisaalta rakastan myös kuvia, jotka paljastavat kauneutta (rumuutta) yllättävistä paikoista tai esineistä. Yksinkertainen on usein niin kaunista, pidän myös pukeutumisessa sekä sisustamisessakin selkeästä ja yksinkertaisesta, käytännöllisestä sekä konstailemattomasta.

Valokuvaaminen on nimensä mukaisesti valon kuvaamista, on kiinnostavaa tutkia miten valo paljastaa, peittää, heijastuu, luo tunnelmaa, valo on kuvauksellista;-)

Yksi valokuvan parhaita ominaisuuksia on se, että se vangitsee hetken, ikään kuin ikuistaa sen. Kun nyt katson noita sivuillanikin olevia Elisan kuvia, joissa hän on kymmenen vanha ja näen tänä päivänä millainen neiti hänestä on kasvanut muutamassa vuodessa, muutos on valtava -pikkutytöstä nuoreksi naiseksi! Tai miten Ippen kuvien katselu herättää ikävän ja toisaalta tuo lohtua. Kuva synnyttää mielikuvia, kuulen hänen äänensäkin katsellessani kuvaa hänestä, muuta hänestä ei enään olekaan jäljellä kuin muistot.

Valokuvaan myös siksi, että jättäisin jälkiä omasta elämästäni. Jos sattuisin kuolemaan joskus ;-), jää minustakin tarinaa jälkeeni kuvieni muodossa.

Valokuviani voi katsella myös täältä.

joulusiivousta

Sun, 21 Dec 2008 14:54:21 +0200

Tervehdys lukijani, piiiitkä ja raskas syksy on takana. Nurkkiin kerääntynyttä krääsää lojui sekä kotonani että kosisivuillani. Oli siis aika siivota.

Tajusin siivotessani, etten ole juuri kerinnyt olemaan kotonani tänä syksynä. Työ on vienyt lähes kaiken aikani. Olen ajautunut tilanteeseen, jossa työ on elämäni ja sehän ei ole tervettä. Toisaalta se kertoo tietysti työni mielenkiintoisuudesta myös jotain, mutta siinä vaiheessa kun Ystävät alkavat huolestua työsi määrästä olisi ehkä aika asialle sokeutuneen itsenkin herätä. Vietän nyt ansaittua lomaa ja aioin levätä, mutta aion myös pohtia mitä haluan elämältäni.

Mikä on tärkeää?

p.s koitan myös taas aktivoitua harrastamisillekin ( kuntoilu, valokuvaus sekä myös tämä blokkaaminen...)

Ilo

Tue, 26 Aug 2008 12:20:28 +0300

Ilo pitkästä itkusta, vai miten se sanonta nyt menikään? Niin sen ainakin pitäisi kuulua, sillä se on tosi -omassa elämässäni. Taidan olla mollivoittoiseen taipuvainen, mistä Anna minua usein moittii, itse kutsun sitä realismiksi, mene ja tiedä. Elämä on aaltoliikettä, välillä menee hyvin, välillä huonosti, joskus hyvin huonosti. This will pass too...

Kuolema ei ole elämän vastakohta. Kuolema kuuluu elämään. Kuoleman vastakohta on syntymä, joka sekin kuuluu osana elämään. Kuten lukijani jo arvaakin, olen pohtinut taas kuolemaa. 2.9. on taas kolarimme vuosipäivä, jo 28. sellainen. Yhä edelleen se painaa mieltä ja ikävä koskee, mutta näinkin kaukaa alkaa näkemään myös valoa. Tunnelin päässä on valoa, toivottavasti se ei ole juna!

Ehkä tämä koettelemus on tehnyt minusta hitusen paremman ihmisen? Tässä iässä alkaa jo muutenkin pohtimaan sitä, mitä annettavaa minulla olisi elämälle... Varjoa ei ole ilman valoa, valosta seuraa varjo, kumpaakin tarvitaan, seurasin niiden leikkiä tuolirivistöillä uuden kamerani kanssa, täällä tulokset.

Minulle tuli nimittäin eilen joulu, sain uuden kameran. Kameran, jota olen odottanut jo kuukausia ja josta olen haaveillut vuosia. Tunsin itseni taas pikkupojaksi, enkä haluaisi siitä tunteesta luopua, mutta olen kiusallisen tietoinen siitä, että arki tulee piankin taas koittamaan. Nautin toki kuvaamisesta jatkossakin, mutta kamerastani saattaa tulla (ja tuleekin) jo itsestäänselvyys jonkin ajan kuluttua. Taika ikäänkuin mukamas häviää, miksi?

Ehkä saatte ”nauttia” useamminkin retkistäni valoon ja varjoon...

Kaikkea hyvää!

Politiikkaa osa II

Wed, 9 Apr 2008 22:55:47 +0300

Olisiko Suomen uudessa ulkoministerissä Stubbstanssia vaikuttaa Kiinan tapaan torjua Lamaa?
Vuoden 2008 kisojen isäntämaa tuntuu pyrkivän olympia-moton mukaisesti nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin myös Lamantorjuntatalkoissaan. Mahdollisissa Boycotti-kysymyksissä voisi kääntyä esimerkiksi Läntisen Tommin puoleen.

Olemisen sietämätön keveys

Tue, 1 Apr 2008 15:21:57 +0300

Uskon, että jokaiselle on tullut eteen päivä, jolloin ei kykene tekemään mitään ”järkevää”. Toimeen tarttuminen tuntuu suunnattomalta ponnistukselta. Koen huonoa omatuntoa siitä, etten tänään pysty suoriutumaan asioista, joita minun olisi tänään pitänyt tehdä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että työni on joskus sellaista, ettei se ole sidottu aikatauluihin. Pääasia, että työ tulee tehdyksi. Voin siis oikeasti heittäytyä hetkeksi itsekkääksi ja vain olla. Siitä huolimatta päässä takoo ajatus, etten tee oikein. Mistähän moinen kumpuaa? Pitäisi olla aikaansaava, tehokas, jämpti, kunnollinen jne. En halua olla lusmu, laiska, siipeilijä. Sisäinen pakko, tarve vain olla nyt, on vaan vielä voimakkaampi tunne tänään.

Kävin kävelyllä kaupungilla. Ipod korville ja Jan Garbarekin levy ”In Praise of Dreams” looppina pyörimään. Sitten vain apaattista vaellusta Aurajokirannassa -tarkkailua ja ihmettelemistä. Tunsin itseni hyvin rikkaaksi, kun minulla on varaa tähän kaikkeen! Sitten tapasin Ystävän kahvilassa, puhuimme elämästä ja kuolemasta. Ajatuksia vaihdettiin ja jaettiin, siemeniä uusille ajatuksille puolin ja toisin. Sain voimaa Eijalta, kuten lähes aina hänet tavatessani, mystistä. Myöhemmin löysin itseni kirjastosta, lainasin pinon näytelmiä, jotka haluan lukea oppiakseni draamankaarta ja ihan vain sivistääkseni itseäni. Nyt paistaa aurinko, kevät on tullut ja minä istun tässä koneella kirjoittamassa tuntojani. Aurinko kuiskii ja kutsuu ulos. Taidan noudattaa kutsua. Illalla pääsen teatteriin katsomaan Zambezi-esitystä. Olen siis rikastuttanut itseäni tänään, minun täytyy olla kiitollinen siitä, että minulla mahdollisuus tällaiseen.

Kaikkein parasta tässä päivässä oli kuitenkin se, että hetken mielijohteesta annoin hyväntekeväisyyteen muutaman euron. Aivan yllättäen hyvä olo hiipi mieleen ja tunsin pienen hetken olevani onnellinen. Päivän työ, tärkeä sellainen oli tehty. Ehkä ostin aneen avulla taivasosuuteni tai vain hyvän omatunnon, mutta totuus on se, että onnentunne tuntui kovin aidolta!

44-vuotiaana

Wed, 26 Mar 2008 11:44:55 +0200

Taisi olla Voimala-keskusteluohjelma tv1:llä, jossa keskusteltiin taannoin siitä, miten 44-vuotias ihminen on elämänsä alhossa, onnettomimmillaan. Jossain päin maailmaa oli tehty tutkimus, jossa näin oli todettu lopputulemaksi. Keskustelijat kyllä myönsivät kaikki olleensa murroksessa, mutteivät sentään allekirjoittaneet olevansa onnettomimmillaan.

Jäin miettimään omaa elämääni, väitettä tukevia seikkoja omasta elämästään on helppo löytää:
Huoli omista vanhemmista on uusi asia elämässäni. Ikäänkuin huoltajuus kääntyisi toisinpäin ja olisi tullut velanmaksun aika.
Tunne siitä, ettei ole saanut elämässään mitään aikaiseksi on läsnä melkein joka päivä.
Kuoleman kylmä kosketus on todellisuutta. Tietoisuus siitä, että emme ole kuolemattomia, vahvistuu päivä päivältä. Läheisiä ja tuttuja sairastuu ja kuolee yhä useammin.
Yhä useammin tuntee itsensä ”vanhaksi”. Kuuluu ikäluokkaan, joka muistaa todella hyvin ajan ennen kännyköitä ja internettiä, kylmän sodan, Neuvostoliiton, öljykriisin, Myrskylinnut, maitolaiturit, heinänteon, Elviksen kuoleman jne. Maailmaan, johon yllättäen aikuiseksi laskettavilla ihmisillä (yli 18-vuotiaat) ei ole kosketuspintaa...

Toisaalta samat asiat voisi kääntää myös positiivisemmiksi:
On vielä aikaa keskustella ja osoittaa kiitollisuutta vanhemmalleen.
Tunne aikaansaamattomuudesta piiskaa tekemään uusia asioita, ottamaan ”projekteja” itselleen, kuten nämä nettisivuni.
Tietoisuus treffeistä kuoleman kanssa saa aikaan pyrkimyksen nauttia joka hetkestä.
Sitä tuntee itsensä ”sivistyneeksi” nuoremmassa seurassa, koska lähihistoriasta tietää ”enemmän”. Elämänkokemuksesta on myös selkeästi hyötyä monessa tilanteessa.

Itse asiassa mitä enemmän mietin asiaa, sen varmemmaksi tulen siitä, että haluaisin olla juuri sen ikäinen kuin olen. En haluaisi missään nimessä elää uudestaan esim. nuoruuteni angsteja. Vääriä tai huonoja valintoja on tullut tehdyksi paljon, mutta tekisin varmasti uudestaan samat virheet jos voisin. Ne virheeni ja kokemukseni ovat tehneet minusta juuri sen mitä olen nyt. Hirveän monelta ihmiseltä pitäisi pyytää anteeksi käytöstään. Tuntuu pahalta, että on elämänsä aikana loukannut niin paljon muita; osin tietoisesti, osin tiedostamatta, joskus asiat ovat vain menneet niin (se ei tietenkään ole puolustus). Toisaalta ajattelen niin, että on ehkä olemassa jokin ”ihannetapa” elää oikein, mutta ei siihen taida kukaan inhimillinen olento kyetä aina. Anteeksianto ja myötätunto ovat kauniita sanoja, joiden toivoisi tulevan myös lihaksi omassa elämässäni n. 44-vuotiaana.

Nyt on talvi!

Tue, 25 Mar 2008 17:03:36 +0200

Merimiesunioni on jättänyt lakkovaroituksen jäänmurtajilla. Mahdollinen lakko alkaisi ensi perjantaina. Se on varma merkki jokavuotisen talven saapumisesta Suomeen! Lähes maaliskuun loppuun tämän vuotinen talventulo meni, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Kaiken hyvän lisäksi huomiseksi on luvattu runsaita lumisateita, joten nyt vain (per-)suksia tervaamaan :)

Tuleekohan vapusta luminen? Juhannuksena nyt sataa kumminkin, muttei sentään räntää...

On niitä lämpimiä talvia ollut ennenkin, muttei vissiin tällaista, jossa ns. terminen talvi on ollut poissa. (Tarkan ilmastomääritelmän mukaan terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nolla-asteen alapuolelle ja päättyy, kun se nousee pysyvästi nollan yläpuolelle. )

Tässä tilastoja lämpimistä talvista aiemmilta vuosilta:
(wikipedia)

1988-1989 huippulämmin kevättalvi, kuten seuraavanakin vuonna
1992-1993 kuitenkin kylmä alkutalvi
1997-1998 kevättalvi kuitenkin kylmä
2000-2001 helmi- ja maaliskuu kuitenkin kylmiä, alkutalvi poikkeuksellisen lämmin
2003-2004 kuitenkin hyvin luminen talvi
2004-2005 alku- ja sydäntalvi lämmin, kevättalvi kylmä
2006-2007 erittäin leuto joulukuu ja tammikuu, helmikuu kylmä, maaliskuu ennätyslämmin
2007-2008 kaikkien aikojen leudoin

Sananjalkoja

Mon, 24 Mar 2008 09:42:39 +0200

Kaksin aina kallihimpi.
Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.
Mikäs se kissan hännän nostaa, jollei paskantulo.
Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.
Odottavan aika on n. 9 kuukautta.
Jos ymmärrät kaiken, olet käsittänyt väärin.
Se naula piti, jonka timpuri taskuunsa pisti.
Alku aina hankalaa, lopussa kiitos ei oo.
Ei kysyvä tieltä eksy, hän on jo eksyksissä.
Siinä raha, missä painitaan.
Kyllä akka kantansa valitsee.
Jos hätä tulee käteen, on se korjattava käden käänteessä.
Paha saa aina palkkansa ja ison talon edut.
Kaksi tekstiviestiä yhdellä iskulla.
Tie miehen sydämeen käy sähköpostin kautta.

hyviä jyviä ja akanoita

Tue, 18 Mar 2008 09:40:22 +0200

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25
vuotta veloituksetta.
-Turkulainen 28.8

Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella,
enemmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä
kauan.
-Otsikko Aamulehdessä 13.9.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen
kannattaa tehdä töitä.
-Vantaan Sanomat 22.9.

Mies löi liikuntarajoitteista miestä
pankkiautomaatilla.
- Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.

Tutkijalautakunta kaipaa vielä lisää
tsunamikokemuksia.
- Otsikko Hämeen Sanomissa 23.2.

Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei
työkyvyttömyyden.
- Otsikko Länsi-Suomessa 4.10.

Päihdetyö vaatii selviämistä.
- Otsikko Kalevassa 23.1.

Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
- Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.

Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa
epäillään junaliikennejuopumuksesta.
- Otsikko Lapin Kansassa 9.5.

Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta
turmassa.
- Helsingin Sanomat 4.5.

Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
- Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3.

Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa
selviävät tablettilääkityksellä.
- Savon Sanomat 7.1.

Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
- Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.

Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
- Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12.

Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat
eivät jää syömättä.
- Otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.

Etelä-Karjalan ensimmäinen krematorio
tuotantokäyttöön.
- Otsikko Etelä-Saimaassa 15.5.

Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
- Otsikko Kauppalehdessä 23.2 .

Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
- Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.

Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan
Kävelykadulla.
- Tyrvään Sanomat 5.8.

Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
- Otsikko Pohjalaisessa 4.8.

Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
- Ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.

Aiemmin nainen ilmoitti tulleensa pahoinpidellyksi
Koivukujalla, jonka tekijöinä oli ollut kaksi outoa
miestä. Nainen jätti valheellisen kertomuksen poliisille tämän
entisen poikaystävän kehotuksesta.
- Raahen Seutu 17.11.

Vastaaja oli omien sanojensa mukaan turhaan
yrittänyt myydä bernhardinkoiraa. Saksanpaimenkoira
oli puolestaan hänen poikansa.
- Savon Sanomat 3.9.

Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
- Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.

Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
- Otsikko Aamulehdessä 3.2.

Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri
muodoissaan.
- Pohjolan Sanomat 19.11.

Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa
voittanut Suomen mestaruudenkin.
- Itä-Häme 8.3.

Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
- Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.

Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä.
Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.
- Helsingin Sanomat vankikarkureista 26.7.

Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät
luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä
tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää,
vaan lopettaa se.
Hangon lehti 13.10.

muista sääkin

Mon, 17 Mar 2008 11:31:30 +0200

Sää...asioissa, voit helposti munailla,
jos et muista junailla!

***

Kaukomatkaan entäen pienellä vaivalla
siis ei lentäen vaan laivalla!

***

Automaattinen bussailu ja autosi linjautuu
juhannussuuteluun tai koivutkin pinjautuu!

***

Jakaen kulkuneuvoja käytä ja infoten
muttei kulkuneuvoja inhoten.

***

Luonnollisesti, valintasi pulmistaa,
se luonnon halintasi voi julmistaa.

***

kuolemasta

Thu, 13 Mar 2008 10:18:37 +0200

Me nykyajan ihmiset, toisin kuin esivanhempamme, olemme tehokkaasti varjeltuja kuoleman koskettamiselta (kahdella tapaa 1. lääketiede on kehittynyt ja elinikämme keskimäärin pidentynyt valtavasti 2. emme näe kuolemaa keskellämme). Ennen vanhaan kuoltiin ”normaaliolosuhteissa” kotona tai ainakin arkipäivän keskellä. Nykyään harva meistä on edes nähnyt kuollutta. Tämä on varmasti yksi syy siihen, miksi niin totaalisesti järkytymme, kuoleman kohdatessa yllättäen lähipiirissämme. En nyt tietenkään tarkoita sitä, ettei saisi/pitäisi järkyttyä moisessa tilanteessa, vaan sitä, että tietoisuutemme kuoleman vääjäämättömästä kohtaamisesta on poissa. Ei kuolemaa mielestäni pidä ajatella joka hetki, mielenterveys saattaisi olla vaarassa. Mutta ehkä alitajuinen tietoisuus kaiken vuorenvarmasta loppumisesta joskus, saattaisi auttaa meitä tekemään toisenlaisia päätöksiä elämämme aikana. Laittaisimmeko elämänarvomme ns. uuteen järjestykseen, jos olisimme tietoisia lopusta, joka tosi asiassa saattaa kohdata itsemme milloin tahansa?

Minä uskon siihen, että ihmisellä on sielu. On olemassa monenlaista uskomista asiasta ja uskomisen asteelle nuo kaikki eri ajatussuunnat jäävätkin ja hyvä niin. En väitä olevani oikeassa, eikä minulla ole sellaista tarvettakaan. Olen asiaa pohdittuani tullut sellaiseen johtopäätelmään, että asia on minulle näin. Yksi nykypäivälle tyypillinen ja ajatusteni vastainen tapa uskoa on, että kaikki on vain kemiaa ja biologiaa. Kaikki tapahtuu kemiallisina reaktioina, kunnes loppu tulee, kemialliset reaktiot jatkuvat ruumiin maatuessa pois luonnon kiertokulkuun. Eikä näin ollen sielua ole. Esitän omana perustelunani pari pientä esimerkkiä, jotka mielestäni puhuvat sielun olemassaolon puolesta. Jos kaikki olisi vain kemiaa kehossamme (aivoissamme), miten selitätte esim. tupakoitsijan tupakkalakon? Kemiallinen reaktio (tupakan himo) on voimakas, mutta tapahtuuko elimistössä sitten toinen kemiallinen reaktio (päätös polttamatta olemisesta) ILMAN minkään ulkoisen ohjaillessa tapahtumaa? Minulle luonnollinen selitys on se, että ns. sielu (se, joka on minä) ohjaa päätöksiäni, ja saa aikaan noita kemiallisia reaktioita kehossani. Pystyn päättämään ja toimimaan oman kehoni tahtojen vastaisesti. Rakastumisenkin sanotaan olevan vain kemiaa, mutta jokainen, joka on rakastunut, tietää että siinä on kyse jostain käsittämättömän suuresta (henkisestä) tapahtumasta... Kolmas todiste sielun olemassaolosta itselleni on, näky kuolleesta ihmisestä. Katsellessani Ippen ruumista arkussa viime kesäkuussa, minulle tuli selväksi, että siinä makasi Ippen kuoret, itse IHMINEN, oli poissa, jossain muualla ja koin tämän hyvin helpottavana ajatuksena surussani.

Mihin se sielu sitten katoaa kuolemassa? Sitäkään en tietenkään tiedä, mutta uskon, että on olemassa jokin ”paikka”, jokin jota ihmisjärki ei voi käsittää, sanotaan sitä vaikka taivaaksi. Joku toinen uskoo sielunvaellukseen ja se voisi olla toinen ihan yhtä hyvä selitys asialle, mutta itse suomalaisessa kulttuurissa kasvaneena ja luterilaisen uskon vaikutuspiirissä olleena, kutsun sitä taivaaksi. Minä en muista mitään tuntemuksia ajalta ennen syntymääni. Ja ajattelen, etten samalla tavoin tunne kuolemani jälkeen. Ainakaan minulla ei siis ole paha olla!

Kuolema on lopullinen piste. Kun joku läheinen kuolee, on musertavaa miten totaalisen pois hän on sen jälkeen meidän piiristämme. Suru ja ikävä on valtava, kestää vuosia ennen kuin olo helpottaa.
Minä koen olevani velkaa elämässäni minun elinpiiristäni kuolleille -erityisesti nuorena kuolleille, Matille, Tuopalle ja Ippelle. Koitan elää ”oikein” jokaisen päiväni. Minä en pelkää kuolemaa.

Joka hetki jossain kuolee ihmisiä. Toiset ns. luonnollisesti, toiset hyvinkin traagisissa olosuhteissa. Kun kuolema kohtaa läheisesi, ole omaisten tukena. Ei tarvitse sanoa mitään, hiljainen, myötätuntoinen läsnäolokin riittää. Kuuntele ja keskustele. Sure surusi, äläkä arkaile käyttää ammattiauttajienkaan apua. En puhu nyt minään alan asiantuntijana, vaan ihmisenä, joka on elämässään joutunut kokemaan kuoleman läheisen kosketuksen. Kulunut sanonta ”se mikä ei tapa, vahvistaa” pitää ainakin osittain paikkansa. Ei ole onnea ilman surua. Jos aurinko paistaisi aina, syntyisi aavikko.

”This will pass too” on hyvä lausahdus monessa mielessä. Se on hyvä tiedostaa onnenkukkuloilla ollessaan, että nauti ja iloitse, kun sen aika on. Sekä surun ja murheen keskellä se on lohtu ja lupaus siitä, että päivä paistaa vielä risukasaankin. Ennen kaikkea se on muistutus, ettei maallinen vaelluksemme ole ikuinen!

Rakastakaa toisianne ja rakastakaa omaa elämäänne!

kehtolaulu kummitytölleni

Tue, 11 Mar 2008 21:21:29 +0200

Koittaa hetki ehtoon,
pannaan lapsi kehtoon.
Piltti siellä nukkuu,
kaikki huolet hukkuu.

Pyöreyttä poskien
hellien ja koskien,
äiti lastaan likistää,
kun unet vähän vikistää.

Keinuttavaan kehtoon,
unelmien lehtoon
matkatessa, nukkuu.
Käkikello kukkuu.

Unessansa untuvaa,
pehmeältä tuntuvaa.
Kissanpentu naukaisee,
sitäkin niin raukaisee.

rasvainen juttu palvotusta sillistä

Tue, 11 Mar 2008 09:42:12 +0200

Perätön juttu kuolattu,
päätön silli suolattu,
aarre meren hopeaa
purkista on nopeaa

ruokaa herkkusuille
- aprillina aivan muille.
Maku silloin saadaan esiin
sekoittaen kuravesiin.

On tarinoitu käänteineen
ja marinoitu jäänteineen:
”Kerran uiden kroolia
näin pakenevan troolia.

Kiinni rysän päältä
jäi sillinnysä täältä.
Tämän veitsen terä viisti,
oli silli siisti.”

Silliä kylä kalastaa,
ja tilliä sekaan palastaa.
Perkaa sillin suolineen
purkkiin, millin huolineen:

”Miten tuotot raavit,
tuotat sillit graavit?
Meren tila muuttuu
silliparvet puuttuu !”

Harmonian killeri
on hormonaalipilleri,
ihmisistä päästetty,
jätehuollot säästetty.

Ehkäisevät eväät pyttyyn,
painaa evät lyttyyn,
kalauroon sukuhuoli,
vaihtuu sukupuoli.

Ihmiskunnan munineen,
tietää lääkeunineen?
Lapset meni mädiksi,
maitiparta tädiksi.

Toinen todellisuus

Mon, 10 Mar 2008 12:50:00 +0200

”Ne, jotka eivät kestä päihteitä, takertuvat epätoivoisesti todellisuuteen!” ;-)

Mutta mikä on todellisuus? ”Sielun todellisuus on ilmeinen, mutta väitteen todellisuutta on mahdoton todistaa. Teorian todellisuus on epäilyksenalainen.”

Todellisuus = tosiasioiden muodostama kokonaisuus, ja todellisen vastajohta lienee näennäinen?Mutta todellisuus riippu myös siitä, kuka on todellistaja. Minun todellisuuteni on eri kuin Sinun. Ja minunkin todellisuuteni voi olla nyt eri kuin hetken kuluttua...todellisuudessa minun todellisuuteni onkin näennäinen todellisuus. Nyt saatan tuntea itseni ”hyväksi” ja aikaansaavaksi ihmiseksi, mutta kohta taas tyypiksi, joka ei osaa mitään kunnolla, edes elää omaa elämäänsä. Se onkin itselleni niitä vaikeimpia haasteita. Minulla on mielikuva siitä millainen haluaisin olla ja miten elää, mutta valitettavan usein totean, että kykenen noihin vaatimuksiini vain hetkellisesti ja harvoin. Todellisuudessa (?) olen jotain ihan muuta kuin mitä haluaisin olla, se on selvää, mutta todellisuudessa en taida sittenkään olla myöskään niin huono kuin usein kuvittelen?? Ehkä olisi opeteltava antamaan itsellensäkin anteeksi!

Onko onnellisuus onnenkauppaa?

Thu, 17 Jan 2008 12:00:09 +0200

Vai voiko onnellisuuden tilaansa itse vaikuttaa. Eräässä onnellisuustutkimuksessa oli, että 84% 42 eri maan ihmisistä ylitti onnellisuustasoltaan neutraalin arvon 5,0 (ei onnellinen-ei onneton) (tutkija: psykologi Ed Diener) On lohdullista ajatella, että suurin osa ihmisistä ovat onnellisia, vaikka kaikilla ei olekaan samanlaista hyvinvoinnintasoa kuin esim. meillä täällä Suomessa. Itse asiassa onnellisuus ei taidakaan olla kiinni aineellisesta hyvinvoinnista? No, siinä määrin tietysti on, että hyvä terveys ja riittävä ruoka ja vesi ovat varmasti avaimia onneen.

”Freyn ja Stutzerin mukaan onnellisuuteen positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttavat tekijät voidaan jakaa karkeasti viiteen eri luokkaan:
Persoonallisuustekijät, kuten hyvä itsetunto, realistinen itsekontrolli ja optimismi sekä ulospäinsuuntautuneisuus lisäävät onnellisuutta.
Sosiodemografisilla tekijöillä, kuten iällä, sukupuolella, etnisyydellä, älykkyydellä ja koulutuksella, EI yleisesti ottaen ole merkittävää onnellisuusvaikutusta suuntaan tai toiseen.
Taloudellisilla tekijöillä, kuten henkilökohtaisilla tuloilla, kansantalouden kasvulla, työllisyydellä ja inflaatiolla, on oma selkeä vaikutuksensa onnellisuuteen, mutta yleisesti ottaen se on pienempi kuin ei-rahallisilla tekijöillä.
Kontekstuaalisilla ja tilannekohtaisilla tekijöillä, kuten hyvällä terveydellä. kestävällä parisuhteella, hyvillä ystävyyssuhteilla, työpaikalla, työkyvyllä ja -tyytyväisyydellä, ON merkittävä vaikutus onnellisuuteen.
Institutionaalisilla tekijöillä, kuten uskonnolla, poliittisilla vaikutusmahdollisuuksilla ja taloudellisella vapaudella, näyttäisi olevan myönteinen vaikutus onnellisuuteen.”

Lottovoitto ei tee onnelliseksi, itse asiassa yllättävän moni lottovoittaja on kokenut itsensä vähemmän onnelliseksi voitettuaan unelmapotin. Tätä on vaikea uskoa (nimim. ikuinen lottoaja),
mutta kyllähän se järkeenkäypää tavallaan onkin. Ihminen (minä ainakin) on erinomaisen taitava luomaan itselleen tarpeita (ja tässä heitä auttavat mainostoimistot ja media), itseasiassa tuo tarpeidenkaivo taitaa olla pohjaton. Kun saat haluamasi, tahdot jo muuta...

Siis panostan ulospäinsuuntautuneisuuteen enemmän (olen introvertti parhaasta päästä), kuntoilen, syön terveellisesti, rakastan Annaa usein ja paljon, vaalin hyviä ystävyyssuhteita ja teen parhaani töissä...ja todistan itselleni taas uudestaan, että onnellisuuteeni voin vaikuttaa -kumpaankin suuntaan. Itse asiassa kyse on valinnoista, on asioita, joiden tiedän olevan minulle hyväksi ja on asioita, joiden taas pahaksi. Niin yksinkertaista se taitaa olla, periaattessa ;-)

Ja palaan vielä lopuksi tuohon C.Anderssonin lausumaan viisauteen, joka löytyy jo tervetuloa-sivultanikin:” Kypsän ihmisen kriteereihin kuuluu, että hän pystyy elämään ratkaisemattomien ongelmiensa kanssa vaatimatta välitöntä ratkaisua niihin.” Tuo taitaa olla eräs avain onneen, elämä on ristiriitoja!

Kartassa on värikkäitä paikkoja!

Fri, 11 Jan 2008 11:53:48 +0200

Pusulassa lasta hellit
Mellilästä mässää mellit.
Nakkilassa nakki naura.
Pöytyän alla on kaunis Aura.

Parikkalaan pari kalaa.
Halikossa likat halaa.
Nastolasta nastaa tolaa,
mut älä Heinolaa hei, nolaa.

Puolangalla puolaa lanka,
salmen eestä löytyy Hanka,
Kauhavalta valta-kauha,
jolla kauho maalle rauha.

Matkatessa kotimaata
vaivalla ja hiellä.
On sanaleikit paras apu
autoillessa tiellä, ikävänsä niellä.
Tuolla nimikyltin nään
kuinka väännän hauskaks tään:

Loviisasta viisas lovi
Somerosta avaa ovi,
Askistosta myöskin askit.
Valtimosta sykkeen laskit.

Sammatissa Matti-kissa,
ammatissaan katti dissaa
Vammalasta jalkavamman
pahan saaneen, hiiren ramman.

Varkaus kai kaikki nyhtää
Perna-ja haima, maksa Pyhtää!
Sä-kylässä näet rantaa,
Virrat veen antaa Vantaa.

Oripäässä tuokiossa
hevoset ne Kuopii, jossa
voit sä nähdä kaukaa
hurjaa Lavia ja Laukaa!

viisaita ajatuksia...valitut palat tyyppisesti ;-)

Fri, 11 Jan 2008 11:36:38 +0200

Hyvä onnellisuuden mittari on se, että jos saisi tietää maailmanlopun tulevan 30 pvän kuluttua, niin ei tarvitsisi muuttaa paljoakaan elämästään. Sillä se loppu tulee meille kaikille joskus, yllättäen.
Always tried. Always failed. No matter. Try again. Fail again. Fail better. (Samuel Beckett)
Jatkuva auringonpaiste saa aikaan aavikon.
Muutamme elämämme suuntaa muuttamalla suhtautumistamme siihen. (R.W.Emerson)
Anna itsellesi anteeksi; olet sen arvoinen.
Kävele kauneudessa. (Navajo-intiaanien siunaus)
Rakastu elämääsi.
This will pass too.